Avainsana-arkisto: konseptualismi

Lahjattomien diletanttien kapinasta kaikkia taiteen hierarkioita ja arvottamisperiaatteita vastaan

”Minttu Vettenterä saattaa olla 2010-luvun merkittävin neromyyttiä riisuva kirjailija.” Jos joku jaksaa lukea tämän sepustuksen loppuun, siitä käy erinomaisesti selville, että tässä kokeellisessa kirjallisuusliikkeessä ei ole kyse muusta kuin lahjattomien diletanttien kapinasta kaikkia taiteen hierarkioita ja arvottamisperiaatteita vastaan. Homma on edennyt siihen pisteeseen, että nämä akateemiset kapinalliset ottavat lyömäaseekseen jopa viiden sentin viihdekirjallisuuden.

Näin puhui eräs Facebook-kaverini linkittäessään erääseen Luutiin blogaukseen.

Mua jäi vaan kovasti kiehtomaan tämä. Siitä taitaa olla reilu kuukausi kun nämä sanat lausuttiin Facebookiin, ja edelleen ne palajavat mieleeni. Selvästikin tuo kommentti on kirjoitettu loukkaamistarkoituksessa, mutta en loukkaantunut kenenkään puolesta ja oikeastaan mun on aika vaikea kuvitella kenenkään loukkaantuvan tästä.

Kommentti on totta kai asenteellinen ja typerä, tai provokatiivinen, kuten nykyään sanotaan kaikesta asenteellisesta ja typerästä, mutta vahingossa siinä sanotaan joitakin tosi kiehtovia asioita.

1. Kapina kaikkia taiteen hierarkioita ja arvottamisperiaatteita vastaan

Mä ymmärrän TAITEEN kapinana kaikkia hierarkioita ja arvottamisperiaatteita vastaan. Siis myös taiteen hierarkioita ja arvottamisperiaatteita vastaan. Taide joka ei kapinoi taiteen hierarkioita ja arvottamisperiaatteita vastaan alistuu niille. Se on sylikoirataidetta. Miksi sille pitäisi edes antaa taiteen nimi? Jos taide on taiteen hierarkioiden ja arvottamisperiaatteiden tunnustamista, en halua olla sen kanssa missään tekemisissä.

Toisaalta tämän kokeellisen kirjallisuusliikkeen* sisällä näyttäisi olevan paljon kunnioitusta taiteen hierarkioita ja arvottamisperiaatteita (mitä noi sanat sitten tarkoittavatkaan) kohtaan ja jopa toivetta tulla tunnustetuksi ja arvostetuksi siinä mitä tekee. Ihan luonnollinen toive. Kaikki eivät varmastikaan jaa tätä toivetta, mutta kokeellinen kirjallisuusliike onkin mielestäni aika paljon heterogeenisempi [poistin kappaleen lopun, koska en koe tarpeelliseksi edelleen vahvistaa sitä höpsöä vastakkainasettelua jota me kaikki niin kernaasti vahvistamme]

*Kirjoitan kokeellisen kirjallisuusliikkeen tässä ilman sitaatteja, koska vaikka kyse ei olekaan mistään ohjelmallisesta liikkeestä, voidaan kai sanoa että vähintäänkin liikehdintää tapahtuu. Vastakaanon nyt viimeistään vahvisti sen.

2. Lahjattomat diletantit

Jos ykköskohta oli näistä kiehtovista jutuista ilmiselvin, toinen on ehkä kaikkein kiehtovin. Ja se on sitä aika monesta näkökulmasta.

Kokeellisuus ei edellytä aina mitään erityistä lahjakkuutta, ei edes luovuutta. Monesti epäluovuus voi olla kokeellisen teoksen kiinnostavin piirre. Siitä voisi tietysti kiistellä maailman tappiin asti, ovatko konseptualistiset taideteokset luovia, luovuuden tulosta, tai onko niiden tekeminen edellyttänyt lahjakkuutta. Olisiko sellainen keskustelu kiinnostavaa? Mahdollisesti (todennäköisesti ei). Olisiko sellainen keskustelu hyödyllistä? Vaikea kuvitella.

Lahjakkuuden määrittelykin on tietysti mahdottoman vaikeaa. Sana pohjautuu käsitykseen siitä, että kyky tehdä joitakin asioita nähdään lahjana Jumalalta. Tällaiseen käsitykseen voi uskoa tai olla uskomatta, mutta harva kai kiistää sitä, että asioissa voi harjaantua toistamalla niitä paljon. Toistamalla. Kokeellisuudessa taas voisi olla kyse siitä, että kokeillaan jotakin uutta, jotakin sellaista, mitä itse, tai kenties kukaan muukaan, ei ole aiemmin tehnyt. Tässä tekemisessä voi onnistua tai epäonnistua, mutta nämä vaihtoehdot eivät määrittele sitä onko lopputulos taidetta. Voisi kai ajatella, että ihminen joka onnistuu jossakin, mitä ei ole aikaisemmin kokeillut (tai mitä kenties kukaan ei ole aikaisemmin kokeillut) on joko lahjakas tai onnekas.

Kysymys lahjakkuudesta tai luovuudesta tuntuu minusta vuosi vuodelta merkityksettömämmältä. Onko sillä lopulta merkitystä, kuinka paljon, jos ollenkaan, lukemaani kirjaan on tarvittu ja käytetty lahjakkuutta ja luovuutta, jos kirja on hyvä? Vai onko se vähemmän hyvä, jos tekijä onkin lahjakkuuden ja luovuuden sijasta hyödyntänyt esimerkiksi älyä ja uutteruutta?

Diletantin määrittely on paljon helpompaa, mutta diletanttiuteen voi suhtautua monella eri tavalla. Minut tähän blogaukseen innoittaneen lausahduksen kirjoittaja suhtautuu diletanttiuteen selvästikin halventavasti. Hänen mielestään taidetta tulee tehdä vain niiden, joilla on siihen muodollinen koulutus. Sitaatin lausahtajalla itsellään ei, hauskaa kyllä, ole muodollista koulutusta taiteen tekemiseen, mutta siitä puhumiseen kylläkin. No, tämä on tylsämielistä saivartelua. Sori.

Kokeelliseen kirjallisuusliikkeeseen määrittyvillä henkilöillä aika usein on maisteritutkinto kirjoittamisesta tai kirjallisuudesta, löytyy tutkijoita ja tohtoreita jne. Itse asiassa kouluttamattomat, itseoppineet diletantit ovat aivan selkeästi vähemmistössä. Puhuja ei siis selvästikään viittaa kouluttautumisen määrään, vaan sen laatuun. Hänellä on vakaa usko siihen, että nuo kokeellikot, mokomat anarkistit, ovat kouluttautuneet maistereiksi paljon huonommin kuin hän itse.

Hauskaa kyllä, kokeellista runoutta kuulee moitittavan myös liiallisesta akateemisuudesta. Akateemisesti kirjoittava diletantti kuulostaakin äkkiseltään kauhistukselta, mutta loppujen lopuksi oikeastaan aika kiinnostavalta.

Unohdetaan nyt kokonaan se, että puhuja puhuu ensin diletanteista, mutta kutsuu heitä jo seuraavassa virkkeessä akateemisiksi kapinallisiksi.

Ja on sanottava, että monet kiinnostavimmat jutut kokeellisella kentällä ovat juuri diletanttien, itseoppineiden tuotoksia. Satu Kaikkonen esimerkiksi on kansainvälisestikin tunnettu visuaalisen runouden taitaja. Jos nyt joku itseoppinut täytyy tähän esimerkiksi arpoa. Hänkin on korkeakoulutettu, muttei taiteen alalta. Määritelmällisesti siis kaiketi diletantti.

Diletantti-sana pohjautuu italiankieliseen verbiin dilettare, joka tarkoittaa hurmaamista ja viehättämistä. Tämä italian kielen sana puolestaan juontuu latinan verbistä delecto, joka merkitsee suunnilleen samaa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Diletantti

Kirjoittamisen opettajana koen yhdeksi tärkeimmistä haasteistani sen, miten saan opiskelijani olemaan hylkäämättä diletanttiuttaan, miten saan heidät ymmärtämään hurmaamis- ja viehättämistaitonsa ainutlaatuisuuden, miten saisin varjeltua heidän hurmaantumistaan ja viehättymistään. Miten rohkaista heitä urautumisen sijasta rakastamaan taidetta. Se on työni vaikein, rakkain osa.

3. Ei kyse muusta

”–tässä kokeellisessa kirjallisuusliikkeessä ei ole kyse muusta kuin lahjattomien diletanttien kapinasta kaikkia taiteen hierarkioita ja arvottamisperiaatteita vastaan.”

Lahjattomien diletanttien kapina kaikkia taiteen hierarkioita ja arvottamisperiaatteita vastaan olisi niin upea, kaunis asia, että se yksistään riittäisi perustelemaan sanotun kokeellisen kirjallisuusliikkeen olemassaolon. Ei sillä että sen olemassaolo kaipaisi oikeutusta.

On vähän harmillistakin, että kokeellisessa kirjallisuusliikkeessä ei ole kyse juuri ollenkaan lahjattomien diletanttien kapinasta kaikkia taiteen hierarkioita ja arvottamisperiaatteita vastaan. Sellainen kuulostaisikin Guy Debordin epätäydelliseltä fantasialta. Toivon että lahjattomien diletanttien kapina kaikkia taiteen hierarkioita ja arvottamisperiaatteita vastaan tapahtuu joskus.

Tekisi mieleni jatkaa tätä päämäärätöntä horinaa pidemminkin, mutta muistin juuri mistä aloitin. Keskustelukumppanini, alkuperäinen puhuja viittasi Aleksis Salusjärven kommenttiin Luutii-blogissa. Aleksis Salusjärvi on kriitikko, mutta puhuja valjasti hänet, tai tarkemmin yhden hänen kommenttinsa, edustamaan kokonaista kokeellista kirjallisuusliikettä. Salusjärvi on äänekkäimpiä kokeellisesta kirjallisuudesta puhujia, että siinä mielessä on perusteltua vetää yhteyksiä, muttei ehkä aivan näin pitkälle.

On tietysti myös minulta täysin epäreilua poimia Facebookista jonkun yksittäinen, typerä kommentti tällä tavalla esiin. Olen varmasti laukonut sosiaalisissa medioissa aivan yhtä typeriä asioita ja selvinnyt joka kerta ilman että kukaan olisi saivarrellut niistä blogissaan. Mutta kun minä aivan vilpittömästi viehätyin siitä, mitä kaikkea hän tuli vahingossa sanoneeksi. Tarkoitukseni oli kirjoittaa inspiroitunut, innoittunut, kaunis teksti aiheesta, mutta epäonnistuin vähän samalla tavalla kuin hän epäonnistui yrityksessään kirjoittaa halveeraava kommentti kokeellisesta kirjallisuusliikkeestä.


%d bloggers like this: