Avainsana-arkisto: kirjoittamisen opetus

Introvertin kirjoittajaopettajan taivas+helvetti

Opiskellessani luovaa kirjoittamista ajattelin että luovan kirjoittamisen opettaja on unelma-ammattini. Saan puhua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta päivät pääksytysten, saan antaa muille palautetta, saan auttaa toisia kirjoittajia yhteisellä alalla ja vapaa-ajalla voin sitten tehdä omia kirjoitustöitäni.

Kun aloin tehdä kirjoittamisen opettajan töitä päätoimisesti vuonna 2010, aika pitkään tilanne tuntuikin juuri tältä. Tein noin nelisentoista lähiopetustuntia viikossa ja muuna aikana tein muita asioita, mm. kirjoitin aika paljon. 2010 julkaisin kaksi kirjaa, 2011 yhden verkkojulkaisun ja 2013 taas kaksi.

Olen huono sanomaan ei, joten otin vastaan alan töitä käytännössä aina kun tarjottiin. Jossakin vaiheessa minulla oli, muiden töideni ohella, tarkistettavana erään kurssin itsenäiset tehtävät melkein kaikista Jyväskylän avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitoksista.

Ensimmäinen pikku burn outtini tuli 2011 talvella. Noin puoli vuotta sen jälkeen kun olin siirtynyt työelämään.

Mutta loppuunpalamiseni ei ole tämän kirjoituksen aihe. Viikottainen lähiopetustuntimääräni nousi koko ajan. Lukuvuonna 2011-12 minulla oli 60% työsuhde, mikä on vielä aika ideaali kirjailija-kirjoittamisenopettajalle, seuraavana vuonna suurin piirtein sama, 2013-14 opiskelijamääräni kasvoi sen verran, että työsuhteeni laajennettiin sataprosenttiseksi ja tänä lukuvuonna sama jatkuu. Tämä on sinällään täysin upeaa. Rakastan työtäni ja saan elantoni rakastamastani työstä yhdeltä ainoalta työnantajalta. Kuukausipalkka on aika kelpo juttu. Päiväni koostuvat suurimmaksi osaksi toisten tekstien lukemisesta, palautteen antamisesta ja muusta vuorovaikutuksesta kirjoittavien ihmisten kanssa.

Se huono puoli siinä on, että energiaa ja halua muuhun lukemiseen ei oikein riitä ja pahin puoli on se, ettei riitä omaan kirjoittamiseenkaan. Jos yrittääkin, niin keskittyminen herpaantuu nopeasti. Tämänkin blogikirjoituksen saattaminen valmiiksi tullee viemään kuukausia. Tämän kanssa samanaikaisesti kirjoitan toiseen blogiini kirjoitusta suhteestani aseemiseen runouteen. Tuo kirjoitus on ollut työn alla syyskuusta lähtien.

Kolme syytä ongelmaan

Voi hyvin olla, että ongelmaa ei olisi, jos osaisin paremmin järjestellä työviikkoni. Pyrin järjestämään työni sen mukaan, minkä oletan olevan opiskelijoideni etu, mutta se ei välttämättä ole kaikilta osin minun etuni. Opetukseni pakkautuu suurimmalta osin parille päivälle, joista yhtenä saatan opettaa kahdeksasta neljään ja sen päälle lukea vielä pari tuntia opiskelijoiden tekstejä, joista keskustellaan seuraavana päivänä kahdeksasta neljään. Se on hauskaa, mutta aika rankkaa. Ehkä minun olisi syytä toimia vähän itsekkäämmin ja järjestää opetus tavalla joka ei ole välttämättä paras mahdollinen, mutta joka on tarpeeksi hyvä ja minulle hieman kohtuullisempi. En vain tiedä vielä mikä se tapa voisi olla.

Toinen asia, joka tässä vaikuttaa, on lukemisen määrä. Voi hyvin olla, että luen niin paljon, ja olen muilla tavoin niin paljon tekemisissä muiden kirjoittamien tekstien kanssa, että kapasiteetti ei riitä enempään. Kun päivätyökseen lukee lähtökohtaisesti keskeneräisiä tekstejä, joista on tarkoitus antaa palautetta jonka perusteella ne voisi kirjoittaa vähän vähemmän keskeneräisiksi, voi olla tosi vaikeaa myöskin siirtyä sellaiseen lukumoodiin, jossa luettava teksti pitäisi ottaa sellaisena kuin se on.

Kolmas seikka on se, minkä otsikossa ensimmäisenä mainitsen. Todella suuri osa työstäni on vuorovaikutusta, joka on sinällään oikein mukavaa, mutta joka näin introvertistä henkilöstä imee mehut aika totaalisesti. Kirjoittaminen on tietysti usein yksinäistä puuhaa ja introversiota sinänsä, mutta pitkäkestoinen vuorovaikutus voi viedä voimat niin tehokkaasti, että mikä tahansa introversio ei riitä siitä palautumiseen, vaan tarvitaan ihan silkkaa lepoa.

Kolme ratkaisua

Ensimmäisen ratkaisun siemenen esittelin jo ongelman mainitessani. En tosin vielä tiedä millaisen muodon tuo ratkaisu voisi ottaa. Yksi olisi tietysti se, etten yksin opettaisi niin suurta osaa linjan opetuksesta.

Toista ongelmaa on paha ratkaista. Periaatteessa se kevenee sitä mukaa kuin ryhmän palautteenantotaidot kehittyvät ja palautekeskusteluiden vetovastuu siirtyy minulta pois, mutta se ei tarkoita että varsinainen työmääräni kuitenkaan pienenisi. Onko olemassa sellaisia vaihtoehtoja, joissa kaikki tekstit eivät tulisi minun luettavikseni. Tai siis tietenkin on, mutta olisivatko ne mielekkäitä. Ehkä voisi kokeilla vertaispalauteryhmiä, joissa opiskelijat toimisivat ilman minua ja minun luettavakseni tulisi esim. vain kerran kuussa ja ainoastaan sellaisia tekstejä, joita on jo käsitelty ryhmissä ja muokattu palautteen perusteella.

Kolmas ongelma on sellainen, johon en ehkä haluakaan ratkaisua, enkä työsuhteeni laadun vuoksi oikein voi mitään ratkaisuja harkita. En halua tavata opiskelijoita ainakaan vähempää kuin tapaan heitä nyt. Voi olla että tämä vuorovaikutusväsymys korjaantuu ihan sillä, että nuo kaksi edeltävää ongelmaa korjaantuvat.

Turhaa nillitystä?

Onhan tämä kenties turhaa valitusta siinä mielessä, että minulla on kuitenkin työ ja asunto ja rahaa ruokaan. Eikä mikä tahansa työ, vaan unelmatyöni. Kysehän on vain siitä etten jaksa harrastaa unelmaharrastustani aivan niin paljon kuin haluaisin. Toisaalta tämä ongelma on pakottanut uudenlaisiin ratkaisuihin. Aseeminen runous on sen verran kaukana perinteisestä kirjoittamisesta ja lukemisesta, että olen ajautunut sen pariin vapaa-ajallani. Ja toisaalta huono keskittymiskyky ei ole lopettanut kirjoittamistani tyystiin, vaan se on ohjannut toisenlaisen kirjoittamisen pariin. Teinhän esimerkiksi SUPERHYPER-proosateokseni viikossa töiden ohessa. Kaikenlaiset kokeilut sopivat minulle oikein hyvin, päivätyö on rajoite jota voi käyttää hyödyksi kirjoittamisessaan hyvin monella tavalla.

Ei tässä kirjoituksessa nyt tullut kovin uskottavasti kuvattua sen kummemmin helvettiä kuin taivastakaan. Ei tämä ole helvettiä eikä taivasta (ei mikään ole). Mutta olisi kyllä hauskaa kuulla muilta kirjoittamisen opettajilta tai muilta taidetta tms. päivätyönään opettavilta, että kuulostaako tämä ongelma tutulta ja miten olette sen ratkaisseet.

Mainokset

%d bloggers like this: