Avainsana-arkisto: kirjoittajalinja

Introvertin kirjoittajaopettajan taivas+helvetti

Opiskellessani luovaa kirjoittamista ajattelin että luovan kirjoittamisen opettaja on unelma-ammattini. Saan puhua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta päivät pääksytysten, saan antaa muille palautetta, saan auttaa toisia kirjoittajia yhteisellä alalla ja vapaa-ajalla voin sitten tehdä omia kirjoitustöitäni.

Kun aloin tehdä kirjoittamisen opettajan töitä päätoimisesti vuonna 2010, aika pitkään tilanne tuntuikin juuri tältä. Tein noin nelisentoista lähiopetustuntia viikossa ja muuna aikana tein muita asioita, mm. kirjoitin aika paljon. 2010 julkaisin kaksi kirjaa, 2011 yhden verkkojulkaisun ja 2013 taas kaksi.

Olen huono sanomaan ei, joten otin vastaan alan töitä käytännössä aina kun tarjottiin. Jossakin vaiheessa minulla oli, muiden töideni ohella, tarkistettavana erään kurssin itsenäiset tehtävät melkein kaikista Jyväskylän avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitoksista.

Ensimmäinen pikku burn outtini tuli 2011 talvella. Noin puoli vuotta sen jälkeen kun olin siirtynyt työelämään.

Mutta loppuunpalamiseni ei ole tämän kirjoituksen aihe. Viikottainen lähiopetustuntimääräni nousi koko ajan. Lukuvuonna 2011-12 minulla oli 60% työsuhde, mikä on vielä aika ideaali kirjailija-kirjoittamisenopettajalle, seuraavana vuonna suurin piirtein sama, 2013-14 opiskelijamääräni kasvoi sen verran, että työsuhteeni laajennettiin sataprosenttiseksi ja tänä lukuvuonna sama jatkuu. Tämä on sinällään täysin upeaa. Rakastan työtäni ja saan elantoni rakastamastani työstä yhdeltä ainoalta työnantajalta. Kuukausipalkka on aika kelpo juttu. Päiväni koostuvat suurimmaksi osaksi toisten tekstien lukemisesta, palautteen antamisesta ja muusta vuorovaikutuksesta kirjoittavien ihmisten kanssa.

Se huono puoli siinä on, että energiaa ja halua muuhun lukemiseen ei oikein riitä ja pahin puoli on se, ettei riitä omaan kirjoittamiseenkaan. Jos yrittääkin, niin keskittyminen herpaantuu nopeasti. Tämänkin blogikirjoituksen saattaminen valmiiksi tullee viemään kuukausia. Tämän kanssa samanaikaisesti kirjoitan toiseen blogiini kirjoitusta suhteestani aseemiseen runouteen. Tuo kirjoitus on ollut työn alla syyskuusta lähtien.

Kolme syytä ongelmaan

Voi hyvin olla, että ongelmaa ei olisi, jos osaisin paremmin järjestellä työviikkoni. Pyrin järjestämään työni sen mukaan, minkä oletan olevan opiskelijoideni etu, mutta se ei välttämättä ole kaikilta osin minun etuni. Opetukseni pakkautuu suurimmalta osin parille päivälle, joista yhtenä saatan opettaa kahdeksasta neljään ja sen päälle lukea vielä pari tuntia opiskelijoiden tekstejä, joista keskustellaan seuraavana päivänä kahdeksasta neljään. Se on hauskaa, mutta aika rankkaa. Ehkä minun olisi syytä toimia vähän itsekkäämmin ja järjestää opetus tavalla joka ei ole välttämättä paras mahdollinen, mutta joka on tarpeeksi hyvä ja minulle hieman kohtuullisempi. En vain tiedä vielä mikä se tapa voisi olla.

Toinen asia, joka tässä vaikuttaa, on lukemisen määrä. Voi hyvin olla, että luen niin paljon, ja olen muilla tavoin niin paljon tekemisissä muiden kirjoittamien tekstien kanssa, että kapasiteetti ei riitä enempään. Kun päivätyökseen lukee lähtökohtaisesti keskeneräisiä tekstejä, joista on tarkoitus antaa palautetta jonka perusteella ne voisi kirjoittaa vähän vähemmän keskeneräisiksi, voi olla tosi vaikeaa myöskin siirtyä sellaiseen lukumoodiin, jossa luettava teksti pitäisi ottaa sellaisena kuin se on.

Kolmas seikka on se, minkä otsikossa ensimmäisenä mainitsen. Todella suuri osa työstäni on vuorovaikutusta, joka on sinällään oikein mukavaa, mutta joka näin introvertistä henkilöstä imee mehut aika totaalisesti. Kirjoittaminen on tietysti usein yksinäistä puuhaa ja introversiota sinänsä, mutta pitkäkestoinen vuorovaikutus voi viedä voimat niin tehokkaasti, että mikä tahansa introversio ei riitä siitä palautumiseen, vaan tarvitaan ihan silkkaa lepoa.

Kolme ratkaisua

Ensimmäisen ratkaisun siemenen esittelin jo ongelman mainitessani. En tosin vielä tiedä millaisen muodon tuo ratkaisu voisi ottaa. Yksi olisi tietysti se, etten yksin opettaisi niin suurta osaa linjan opetuksesta.

Toista ongelmaa on paha ratkaista. Periaatteessa se kevenee sitä mukaa kuin ryhmän palautteenantotaidot kehittyvät ja palautekeskusteluiden vetovastuu siirtyy minulta pois, mutta se ei tarkoita että varsinainen työmääräni kuitenkaan pienenisi. Onko olemassa sellaisia vaihtoehtoja, joissa kaikki tekstit eivät tulisi minun luettavikseni. Tai siis tietenkin on, mutta olisivatko ne mielekkäitä. Ehkä voisi kokeilla vertaispalauteryhmiä, joissa opiskelijat toimisivat ilman minua ja minun luettavakseni tulisi esim. vain kerran kuussa ja ainoastaan sellaisia tekstejä, joita on jo käsitelty ryhmissä ja muokattu palautteen perusteella.

Kolmas ongelma on sellainen, johon en ehkä haluakaan ratkaisua, enkä työsuhteeni laadun vuoksi oikein voi mitään ratkaisuja harkita. En halua tavata opiskelijoita ainakaan vähempää kuin tapaan heitä nyt. Voi olla että tämä vuorovaikutusväsymys korjaantuu ihan sillä, että nuo kaksi edeltävää ongelmaa korjaantuvat.

Turhaa nillitystä?

Onhan tämä kenties turhaa valitusta siinä mielessä, että minulla on kuitenkin työ ja asunto ja rahaa ruokaan. Eikä mikä tahansa työ, vaan unelmatyöni. Kysehän on vain siitä etten jaksa harrastaa unelmaharrastustani aivan niin paljon kuin haluaisin. Toisaalta tämä ongelma on pakottanut uudenlaisiin ratkaisuihin. Aseeminen runous on sen verran kaukana perinteisestä kirjoittamisesta ja lukemisesta, että olen ajautunut sen pariin vapaa-ajallani. Ja toisaalta huono keskittymiskyky ei ole lopettanut kirjoittamistani tyystiin, vaan se on ohjannut toisenlaisen kirjoittamisen pariin. Teinhän esimerkiksi SUPERHYPER-proosateokseni viikossa töiden ohessa. Kaikenlaiset kokeilut sopivat minulle oikein hyvin, päivätyö on rajoite jota voi käyttää hyödyksi kirjoittamisessaan hyvin monella tavalla.

Ei tässä kirjoituksessa nyt tullut kovin uskottavasti kuvattua sen kummemmin helvettiä kuin taivastakaan. Ei tämä ole helvettiä eikä taivasta (ei mikään ole). Mutta olisi kyllä hauskaa kuulla muilta kirjoittamisen opettajilta tai muilta taidetta tms. päivätyönään opettavilta, että kuulostaako tämä ongelma tutulta ja miten olette sen ratkaisseet.

Mainokset

Kirjoittamisen opetuksen peruspilareita Etelä-Pohjanmaan Opiston kirjoittajalinjalla

Uusi lukuvuosi on alkamassa muutaman viikon kuluessa, joten ehkä nyt on sopiva aika vastata pariin kommenttiin, joihin minun on jo pitkään pitänyt vastata.

Nimittäin päätellen eräistä julkisista kommenteista, työstäni kirjoittamisen opettajan on olemassa jonkinlaisia väärinkäsityksiä.

Noin vuosi sitten kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti kevään kirjoistani Nuoren Voiman Kritiikki-numeroon poikkeuksellisen pitkän teilauksen, josta syntyi keskustelua mm. täällä ja täällä. Laura Lindstedt saa tietysti olla teoksistani mitä mieltä haluaa ja hänen päätoimittajamiehensä saa julkaista mitä haluaa, mutta puutun yhteen työhöni liittyvään kohtaan tuossa teilauksessa.

Viime syksynä syntyi myös ns. ntamogate, josta on kirjoitettu hyvin mm. täällä ja itsekin kirjoitin siihen liittyen täällä. En palaa tuohon vesilasimyrskyyn sen kummemmin, vaan erääseen kommenttiin, jonka Harri Nordell tuli heittäneeksi Facebookissa tuon gaten tuoksinassa.

Laura Lindstedt:

”Lähes vuosi sitten kirjoittamassaan blogimerkinnässä Hannula pohtii: ”Olen alkanut kokea, että sittenkin mieluummin ’epäonnistun’ teksteissäni, kuin onnistuisin niissä jonkun toisen henkilön mielipiteen avulla.” (Pps 27.7.2012) Tämä on suoraan sanoen aika erikoista tekstiä ihmiseltä, joka itse opettaa kirjoittamista Etelä-Pohjanmaan opistossa.”

Harri Nordell:

”Kauheinta on että surkeat runoilijat pääsevät opettajiksi ja opettavat epäonnistumista nuorille kirjoittajille. Vai mitä Tero Hannula.”

Nordellin sitaatti on muistinvarainen, sillä hän poisti päivityksensä välittömästi kun olin vastannut siihen.

En tiedä mikä Laura Lindstedtin tai Harri Nordellin suhde kirjoittamisen opetukseen on, mutta katson että on paikallaan oikaista pari väärinkäsitystä. Molempien kommentit näyttävät perustuvan sellaiseen kummalliseen olettamaan, että kirjoittamisen opettaja yrittää siirtää oman makunsa, poetiikkansa ja toimintatapansa, näköjään ongelmansakin, sellaiseen opiskelijoille (kyllä, Nordell sai tuon keskustelun aikana jotenkin sellaisen käsityksen, että epäonnistuminen tai huonous on minulle jokin erityinen päämäärä). Voi olla että joku opettaja toimii niinkin, mutta itse en voisi kuvitellakaan tekeväni mitään sellaista. Sekä Lindstedt että Nordell ovat aivan älykkäitä ihmisiä, joten heidän väärinymmärryksensä täytyy olla tahallista, mutta avaanpa nyt hieman kuitenkin sitä, mitä opiskelu meillä on.

PERUSPILARI I: Palaute

Ylivoimaisesti suurimmaksi osaksi työni perustuu palautteeseen. Opiskelijat saavat palautetta toisiltaan ja minulta joka ainoa päivä. Lisäksi opetuksesta yli kolmasosa on suoraa tekstipalautetta. Käytämme joka ainoa viikko suoraan tekstipalautteeseen n. 8-12 tuntia. Se tarkoittaa sitä, että alkuviikosta opiskelijat saavat nipun toistensa tekstejä, kutsumme sitä tekstipaketiksi, ja loppuviikosta se käsitellään erittäin huolellisesti. Sekä Lindstedtiltä että Nordellilta jää kokonaan ottamatta huomioon sellainen vaihtoehto, että saattaisin opettajana pitää opetuksen peruspilarina sellaista asiaa, jota oman kirjoittamiseni suhteen problematisoin. Mutta näin minä tosiaan toimin. Ja rohkaisen myös opiskelijoitani suhtautumaan palautteeseen kriittisesti ja problematisoimaan omaa palautesuhdettaan. Tämä on meillä ihan peruskamaa.

PERUSPILARI II: Vapaus

Palautteeseen totuttamisen ohella tärkeimpiä asioita joihin haluan opiskelijani totuttaa heti alusta lähtien, on vapaus. Kenenkään ei tarvitse kysyä ”saako näin tehdä” tai ”onko tämä oikein”. Kyllä saa tehdä ja se on oikein jos niin haluat. Mitä tahansa saa tehdä. Juuri niin saa kirjoittaa kuin itseä lystää. Jos joku haluaa keskittyä romaaniinsa koko lukuvuoden, se on täysin ok. Aika moni viime vuonna kirjoittikin romaaninsa tosi pitkälle ja sai siihen palautetta joka viikko. Jos joku haluaa keskittyä yksinomaan repertuaarinsa laajentamiseen, avoimen yliopiston opintoihin, runoiluun, näytelmiin, tai mihin tahansa, minä en sen tiellä aio seistä. Tehtäväni ei siis mielestäni ole siirtää omia arvojani, makuani tai preferenssejäni opiskelijoille, vaan antaa heille tilaa kasvattaa omansa.

PERUSPILARI III: Uuden kokeileminen

Pyrin esittelemään erilaisia tekemisen tapoja opiskelijoilleni mahdollisimman laajasti ja tarjoamaan heille mahdollisuuden ja turvallisen ympäristön kokeilla erilaisia asioita. Kyllä, tässä on oikein hyvä tilaisuus myös epäonnistua. Tavallaan voisi sanoa että epäonnistuminen voi hyvin olla meillä yksi päämäärä, koska milloin siihen olisi parempi mahdollisuus kuin kansanopistovuoden aikana, luottamuksellisessa ja turvallisessa ryhmässä. Kokeilemiseen liittyy aina epäonnistumisen mahdollisuus, eikä sitä pidä pelätä. Epäonnistuminen on tärkeää. Jos epäonnistumista alkaa pelätä, on aika iso riski siihen, että alkaa kirjoittaa varman päälle, ilman uskallusta riskinottoon. Jos joku alkaa pelata varman päälle ja näyttää siltä että hän ei varsinaisesti siitä nauti, minulla on tapana antaa henkilökohtaisia tehtävänantoja, jotka ohjaavat kohti jotain uutta tai auttavat kehittymään jossakin, mikä tuntuu vaikealta.

 

En nyt välttämättä usko että Nordellin tai Lindstedtin sanat olisivat oikeasti saaneet ketään ajattelemaan, että kirjoittamisen opetus olisi meillä Etelä-Pohjanmaan Opistolla noin pöhköä kuin noista heidän kommenteistaan voisi kuvitella, mutta kenties on kuitenkin ihan hyvä avata tätä puolta asiasta. Se on vapaan sivistystyön opetusta, eikä mitään aivopesua. Tietenkin puhun vain omasta puolestani ja tuntiopettajilla on varmasti omat näkemyksensä, mutta pyrin valitsemaan myös tuntiopettajiksi sellaisia ihmisiä, joilla ei olisi kovin fasistinen kirjallisuuskäsitys. Viime vuonna meillä opettivat mm. Katri Tapola, Riikka Ala-Hakula ja Panu Hämeenaho. Ylivoimaisesti suurimman osan kirjoittamisen opetuksesta toteutan kuitenkin itse.

Uusi lukuvuosi alkaa ihan parin viikon kuluttua ja mukavalta vaikuttava ryhmä on taas tulossa. Ryhmässä on toki tilaa vielä opiskelijoille joita tuollainen opiskelu, jota olen yllä lyhyesti kuvannut, kiinnostaa. Erityisesti miespuolisia olisi kiva saada mukaan, sillä heitä ryhmästä puuttuu. Toki naisetkin ovat erittäin tervetulleita. Hakea voi täältä.

P.S. Kiitokset Lindstedtille ja Nuorelle Voimalle mainostuksesta. Viime vuonna ainakin yksi opiskelija tuli ihan tuon teilauskritiikin innostamana. Hieno ihminen ja hyvä kirjoittaja, kuten nämä opiskelijani tapaavat olla.
P.P.S. Nämä peruspilarit ovat tosiaan vain minun kirjoittamisen opetukseni peruspilareita. Kansanopistovuoden ainoa päämäärä ei ole kehittyä kirjoittajana vaan vielä tärkeämpänä pitäisin, aika suureellisesti kyllä, kehittymistä ihmisenä.


%d bloggers like this: