Introvertin kirjoittajaopettajan taivas+helvetti

Opiskellessani luovaa kirjoittamista ajattelin että luovan kirjoittamisen opettaja on unelma-ammattini. Saan puhua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta päivät pääksytysten, saan antaa muille palautetta, saan auttaa toisia kirjoittajia yhteisellä alalla ja vapaa-ajalla voin sitten tehdä omia kirjoitustöitäni.

Kun aloin tehdä kirjoittamisen opettajan töitä päätoimisesti vuonna 2010, aika pitkään tilanne tuntuikin juuri tältä. Tein noin nelisentoista lähiopetustuntia viikossa ja muuna aikana tein muita asioita, mm. kirjoitin aika paljon. 2010 julkaisin kaksi kirjaa, 2011 yhden verkkojulkaisun ja 2013 taas kaksi.

Olen huono sanomaan ei, joten otin vastaan alan töitä käytännössä aina kun tarjottiin. Jossakin vaiheessa minulla oli, muiden töideni ohella, tarkistettavana erään kurssin itsenäiset tehtävät melkein kaikista Jyväskylän avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitoksista.

Ensimmäinen pikku burn outtini tuli 2011 talvella. Noin puoli vuotta sen jälkeen kun olin siirtynyt työelämään.

Mutta loppuunpalamiseni ei ole tämän kirjoituksen aihe. Viikottainen lähiopetustuntimääräni nousi koko ajan. Lukuvuonna 2011-12 minulla oli 60% työsuhde, mikä on vielä aika ideaali kirjailija-kirjoittamisenopettajalle, seuraavana vuonna suurin piirtein sama, 2013-14 opiskelijamääräni kasvoi sen verran, että työsuhteeni laajennettiin sataprosenttiseksi ja tänä lukuvuonna sama jatkuu. Tämä on sinällään täysin upeaa. Rakastan työtäni ja saan elantoni rakastamastani työstä yhdeltä ainoalta työnantajalta. Kuukausipalkka on aika kelpo juttu. Päiväni koostuvat suurimmaksi osaksi toisten tekstien lukemisesta, palautteen antamisesta ja muusta vuorovaikutuksesta kirjoittavien ihmisten kanssa.

Se huono puoli siinä on, että energiaa ja halua muuhun lukemiseen ei oikein riitä ja pahin puoli on se, ettei riitä omaan kirjoittamiseenkaan. Jos yrittääkin, niin keskittyminen herpaantuu nopeasti. Tämänkin blogikirjoituksen saattaminen valmiiksi tullee viemään kuukausia. Tämän kanssa samanaikaisesti kirjoitan toiseen blogiini kirjoitusta suhteestani aseemiseen runouteen. Tuo kirjoitus on ollut työn alla syyskuusta lähtien.

Kolme syytä ongelmaan

Voi hyvin olla, että ongelmaa ei olisi, jos osaisin paremmin järjestellä työviikkoni. Pyrin järjestämään työni sen mukaan, minkä oletan olevan opiskelijoideni etu, mutta se ei välttämättä ole kaikilta osin minun etuni. Opetukseni pakkautuu suurimmalta osin parille päivälle, joista yhtenä saatan opettaa kahdeksasta neljään ja sen päälle lukea vielä pari tuntia opiskelijoiden tekstejä, joista keskustellaan seuraavana päivänä kahdeksasta neljään. Se on hauskaa, mutta aika rankkaa. Ehkä minun olisi syytä toimia vähän itsekkäämmin ja järjestää opetus tavalla joka ei ole välttämättä paras mahdollinen, mutta joka on tarpeeksi hyvä ja minulle hieman kohtuullisempi. En vain tiedä vielä mikä se tapa voisi olla.

Toinen asia, joka tässä vaikuttaa, on lukemisen määrä. Voi hyvin olla, että luen niin paljon, ja olen muilla tavoin niin paljon tekemisissä muiden kirjoittamien tekstien kanssa, että kapasiteetti ei riitä enempään. Kun päivätyökseen lukee lähtökohtaisesti keskeneräisiä tekstejä, joista on tarkoitus antaa palautetta jonka perusteella ne voisi kirjoittaa vähän vähemmän keskeneräisiksi, voi olla tosi vaikeaa myöskin siirtyä sellaiseen lukumoodiin, jossa luettava teksti pitäisi ottaa sellaisena kuin se on.

Kolmas seikka on se, minkä otsikossa ensimmäisenä mainitsen. Todella suuri osa työstäni on vuorovaikutusta, joka on sinällään oikein mukavaa, mutta joka näin introvertistä henkilöstä imee mehut aika totaalisesti. Kirjoittaminen on tietysti usein yksinäistä puuhaa ja introversiota sinänsä, mutta pitkäkestoinen vuorovaikutus voi viedä voimat niin tehokkaasti, että mikä tahansa introversio ei riitä siitä palautumiseen, vaan tarvitaan ihan silkkaa lepoa.

Kolme ratkaisua

Ensimmäisen ratkaisun siemenen esittelin jo ongelman mainitessani. En tosin vielä tiedä millaisen muodon tuo ratkaisu voisi ottaa. Yksi olisi tietysti se, etten yksin opettaisi niin suurta osaa linjan opetuksesta.

Toista ongelmaa on paha ratkaista. Periaatteessa se kevenee sitä mukaa kuin ryhmän palautteenantotaidot kehittyvät ja palautekeskusteluiden vetovastuu siirtyy minulta pois, mutta se ei tarkoita että varsinainen työmääräni kuitenkaan pienenisi. Onko olemassa sellaisia vaihtoehtoja, joissa kaikki tekstit eivät tulisi minun luettavikseni. Tai siis tietenkin on, mutta olisivatko ne mielekkäitä. Ehkä voisi kokeilla vertaispalauteryhmiä, joissa opiskelijat toimisivat ilman minua ja minun luettavakseni tulisi esim. vain kerran kuussa ja ainoastaan sellaisia tekstejä, joita on jo käsitelty ryhmissä ja muokattu palautteen perusteella.

Kolmas ongelma on sellainen, johon en ehkä haluakaan ratkaisua, enkä työsuhteeni laadun vuoksi oikein voi mitään ratkaisuja harkita. En halua tavata opiskelijoita ainakaan vähempää kuin tapaan heitä nyt. Voi olla että tämä vuorovaikutusväsymys korjaantuu ihan sillä, että nuo kaksi edeltävää ongelmaa korjaantuvat.

Turhaa nillitystä?

Onhan tämä kenties turhaa valitusta siinä mielessä, että minulla on kuitenkin työ ja asunto ja rahaa ruokaan. Eikä mikä tahansa työ, vaan unelmatyöni. Kysehän on vain siitä etten jaksa harrastaa unelmaharrastustani aivan niin paljon kuin haluaisin. Toisaalta tämä ongelma on pakottanut uudenlaisiin ratkaisuihin. Aseeminen runous on sen verran kaukana perinteisestä kirjoittamisesta ja lukemisesta, että olen ajautunut sen pariin vapaa-ajallani. Ja toisaalta huono keskittymiskyky ei ole lopettanut kirjoittamistani tyystiin, vaan se on ohjannut toisenlaisen kirjoittamisen pariin. Teinhän esimerkiksi SUPERHYPER-proosateokseni viikossa töiden ohessa. Kaikenlaiset kokeilut sopivat minulle oikein hyvin, päivätyö on rajoite jota voi käyttää hyödyksi kirjoittamisessaan hyvin monella tavalla.

Ei tässä kirjoituksessa nyt tullut kovin uskottavasti kuvattua sen kummemmin helvettiä kuin taivastakaan. Ei tämä ole helvettiä eikä taivasta (ei mikään ole). Mutta olisi kyllä hauskaa kuulla muilta kirjoittamisen opettajilta tai muilta taidetta tms. päivätyönään opettavilta, että kuulostaako tämä ongelma tutulta ja miten olette sen ratkaisseet.

Mainokset

2 responses to “Introvertin kirjoittajaopettajan taivas+helvetti

  • Marita

    Kuulostaa hyvin tutulta, vaikka en ole koskaan päätoimisesti kirjoittamista opettanutkaan. Sivutoimisesti kuitenkin sen verran, että tunnistin aikoinaan hyvin nopeasti omat rajani ja luovuin kaikista etätöistä. Nykyään minulla on vain kaksi kansalaisopiston kirjoittajaryhmää, jotka kokoontuvat vain joka toinen viikko lyhyehkön lukuvuoden aikana. Ateljeekritiikkiä annan satunnaisesti. Mitkä ne minun rajani sitten olivat? Ensinnäkään en siedä etätehtäviä. Minun pedagoginen ajatteluni perustuu dialogiin ja vuorovaikutukseen, eikä se todellakaan toteudu kirjallisia palautteita laatimalla. Kyllähän niitä tekstejä mielelläni luin ja mielelläni olisin niistä opiskelijoiden kanssa keskustellut, mutta palautteiden kirjoittaminen vei kohtuuttomasti energiaa. Toinen rajani liittyy sinunkin mainitsemaan omaan kirjoittamiseen. Useamman kerran yllätin itseni suorilla kysymyksillä: miksi käytän niin paljon aikaa muiden tekstien arviointiin, miksi laiminlyön omaa kirjoittamistani ja liittyvätkö nuo asiat toisiinsa? Kyllä liittyivät. Kun en keksinyt yhtään järkevää syytä, jolla olisin voinut toimintaani perustella, luovuin etätehtävistä. Nyt pitää täsmentää, että minulla ei niitä koskaan ollut niin paljon, että niillä olisi ollut suurta taloudellista merkitystä, joten luopuminen oli siinä mielessä helppoa. Eniten harmitti ilmoittaa päätöksestä oppilaitoksiin niille ihmisille, joiden kanssa yhteistyö kuitenkin oli ollut ihan mukavaa. Vaikka kirjoitat tutun kuuloisista asioista, yksi ratkaiseva ero löytyy: Minulle oma taiteellinen työ on se unelma, josta en halua tinkiä. Erilaisten vaiheiden jälkeen se on jälleen hyvällä mallilla, ja koen, että opetustehtävistä luopuminen oli se oikea ratkaisu. Sinulle tsemppiä omaan työhösi ja luovaa mieltä ongelmien ratkaisemiseen.

  • Tero

    Mulla on toi sama juttu etätehtävien suhteen. Onhan niitä periaatteessa nautinnollista lukea ja mukavaa käydä edes kuviteltua dialogia niiden kanssa palautteessaan, mutta on se myös tosi kuluttavaa. Vaikka olenkin tosi introvertti luonne, niin kyllä se kasvokkain tapahtuva dialogi on mulla tosi tärkeä osa opetusta. Joskin on sanottava, että monet oppii noita itsenäisiä tehtäviä tekemällä jopa paremmin kuin opetukseen osallistumalla, että ei siinä sinänsä mitään.

    Mäkin olen hieman yllättynyt siitä, että valitsen toistuvasti opetustyön ja jätän oman taiteellisen työn taka-alalle. Osansa siinä on tietysti opinto- ja asuntolainalla, mutta näköjään pidän näiden muiden kirjoittamista jollain tavalla tärkeämpänä kuin omaani. Luultavasti sekin hetki vielä tulee, kun valitsen toisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: