Ihminen voi olla, pienoisromaani

20130409-201903.jpg

Ihminen voi olla on —

tuon alun kirjoitettuani pidin aika pitkän tauon. Mitäköhän se Ihminen voi olla oikein on? Viimeiset yhdeksän vuotta sen nimi on kai ollut ”se-lyhytproosakokoelma”. Sitten sen nimi oli ”Dentiteetti” ja se oli edelleen lyhytproosakokoelma. Nyt? En tiedä. Sitä olisi ihan perusteltua sanoa runoudeksi, sitä olisi ihan perusteltua sanoa proosarunoksi, se on vain 56 sivua pitkäkin, heh, pituuskin vaikuttaa siihen mitä lajia jokin teos edustaa. Mutta kutsun sitä proosaksi. Mitä proosaa se on? Jaa-a. Olisi ihan perusteltua sanoa sitä lyhytproosakokoelmaksi, olisi ihan perusteltua sanoa sitä pienoisromaaniksi.

Se lakkasi olemasta itsestäänselvästi lyhytproosakokoelma, kun Bruce Holland Rogers luki joitakin tekstejäni vuonna 2008 muistaakseni, jotka olin kääntänyt häntä varten, ja kutsui niitä proosarunoudeksi. Se lakkasi olemasta itsestäänselvästi lyhytproosakokoelma, kun taitoin sen viime kesänä aivan eri tavalla kuin lyhytproosakokoelmat taitetaan. Ero on oikeastaan pieni, mutta se on merkittävä. Se lakkasi olemasta itsestäänselvästi lyhytproosakokoelma, kun Leevi Lehto vastasi sähköpostiini joitakin päiviä sitten ”onkin jo korkea aika palata pienoisromaaniisi”. Tässäkin merkitysero on tavallaan pieni, se oli ”vain” kommunikaatiota, mutta toisaalta se oli jollakin tavalla monumentaalinen hetki, ikään kuin joku rohkea olisi ensimmäistä kertaa sanonut ”ei tuo ole koira, tuo on susi!” Tai toisinpäin. Tai että keisarin vaatteet eivät suinkaan ole läpinäkyvästä kankaasta, ei sellaista olekaan, vaan erikoisesti valoa taittavasta kankaasta, joka saa aikaan oudon ilmiön, jossa ja niin edelleen. Ja kuitenkin olin jo ajatellut sitä niin. Ja kuitenkin olin jo taittanut sitä niin.

Mulla ei ole kahden edellisen ntamo-kirjankaan kanssa ollut minkäänlaisia ongelmia mitä tulee Leevi Lehdon työskentelytapaan, ja tämän kirjan kohdalla tuntui että ajatukset kävivät yksiin koko ajan. Oikeastaan voisin palata tähän toimituspuoleen ja ateljeekriitikoihin toisessa blogikirjoituksessa, se on oma aiheensa. Jos yritän tässä vähän hahmotella Ihminen voi ollan pienoisromaaniutta lähtemättä kuitenkaan pureksimaan sitä itse valmiiksi (mikä on vaivaannuttavampaa kuin omaa teostaan tulkitseva kirjailija?) niin se ehkä onnistuisi paremmin näyttämällä siitä tehdyn pitkän tiedotteen (joka on siis Lehdon käsialaa):

Tero Hannula: Ihminen voi olla & ”valtavien, giganttisten asiain törmäyksiä”

Tero Hannula (Tunkeilija, ntamo 2010, Subtanssi, ntamo 2011) päivittää Arthur Rimbaud’n Kauden Helvetissä ja Nathalie Sarrauten Tropismeja Suomen 2000-luvulle – mutta millä tavalla! ”En häpeä lainkaan tunnustaa sitä, että minusta ainoa valtavia, giganttisia asioita hienompi asia on kun valtavat, giganttiset asiat törmäävät valtaviin, giganttisiin asioihin”, kuten Hannula yhdessä kohtaa pientä kirjaansa äkkiä kirjoittaa – aiheuttaen samalla juuri tuollaisen törmäyksen, joita tässä pienessä kirjassa riittää tai joista se oikeastaan koostuu. Ihminen voi olla on herkkä ja perinteisellä tavalla vakava teos (”Voiko kaikki tämä kauneus olla”, kuuluu yksi toistuvista lauseista), joka kuitenkin keinoinaan käyttää kaiken sen groteskin hulluuden, minkä sitä edeltävä 2000-luvun runous, Karri Kokosta Harry Salmenniemen ja Tytti Heikkisen kautta yks Kakeen, suinkin on keksinyt. Silti Ihminen voi olla on proosaa: voi olla että se vielä muistetaan kirjana, jossa tuo mainittu runous lopulta kaappasi kotimaisen kertomakirjallisuuden – tai iskeytyi sen kaksoistorniin (mikä giganttinen törmäys tietenkin myös kuvataan tässä kirjassa: muistuttaen, huom., että ”ensimmäiset haastatellut ihmiset puhuivat Cessna-koneista”).

Toisella tasolla Ihminen voi olla, alkuperäiseltä työnimeltään ”Dentiteetti”, käsittelee ns. minä-kokemuksen paradokseja. ”Valehtelin. Sinä olet, minä olen. Emme me.” kuuluu toinen toistuva hokema eräässä kirjan alkujaksossa. Kuitenkin yhtä giganttista törmäystä myöhemmin lukija (tai tekijä: ei, et sinä, ei hän, vaan te) huomaa/tte, että tuollainen minän fundamentin myöntäminen johtaa itsen näkemiseen ulkopuolelta ja ulkopuolellaan, ja näin minän katoamiseen. Jäljelle jää juosta sen perässä, koskaan kiinni saamatta, niin kuin unessa ja tässä kirjassa koko ajan tapahtuu.

Tämän oivalluksen tai lähtökohdan prosodisena vastineena taas on Hannulan hellittämätön pyrkimys pakottaa lukija näkemään teksti – niin sanoaksemme lukemisen ulkopuolelta. Siinä missä Antti Lehto-oksan toistaiseksi vähälle huomiolle jäänyt Päähenkilön matka maiseman läpi (ntamo 2011) asetti ainoaksi tehtäväkseen ”äärettömän teoksen luomisen”, Hannula tuntuu tavoittelevan ”teosta, joka on mahdoton lukea” – ei ”vaikeutensa” vuoksi (tämä pieni kirja on monilta osin kaunista ja suhteellisen mutkatonta proosaa), vaan aiheuttamansa erikoisen tyhjentymättömyyden tunteen vuoksi.

Yrittäkääpä vain oikeasti ja ajatuksella ja yhdenkään yli hyppäämättä lukea sivujen 12–16 1031 peräkkäistä ”kauan”-sanaa. Ei tule onnistumaan! Ja kumminkin voitte jonakin kauniina päivänä havaita, että teidän on pakko yrittää…

Niin tai näin, suomalaisessa proosassa tapahtuu nyt. Ehkä ei, ainakaan suoraviivaisesti, ole kyse Aronpuron ja Saarikosken 60-luvun kollaasiromaanien ylösnousemuksesta, mutta Ihminen voi olla on kyllä niitä teoksia, joiden jälkeen myöskään edeltävä kaanon ei ole entisensä. Tai kukaties, kuten Hannula kirjansa sivulla 17 kirjoittaa: ”Historiamme lakkaa olemasta ja muuttuu siten ikuiseksi.”

Ihminen voi olla: 140×200 mm, 56 sivua, ISBN 978-952-215-385-2. Taitto Tero Hannula, kansi Make Copies, kannen kuva Veeti Nevalainen.

En yleensä helposti herkisty tai sokeudu omalle tekstilleni enkä sen vastaanotolle, mutta tämän tiedotteen sisältöön en osaa ottaa kantaa. Musta tuntuu että se tavoittaa keskeisiä asioita tosi tarkasti, mutta sitten tietysti on kovin isoja nimiä, joiden kautta pientä kirjaani peilataan ja niiden osuvuuteen olen kyllä täysin (paitsi jäävi, niin myös) aseeton kommentoimaan. Mä tiedän että Ihminen voi olla on kevyesti paras kirjani tähän mennessä ja jotain mitä minun on vaikea ylittää, mutta toisaalta, miten sellaistakaan asiaa voi arvioida? Tässä on kuitenkin kyse erittäin marginaalisesta teoksesta, oletan että sen lukijamäärät voivat hyvässä tapauksessa olla kolminumeroiset, mutta minusta se ei astu mihinkään sellaiseen valmiiseen huoneeseen, johon sen sopivuutta voisi jokin auktoriteetti perustellusti arvioida. Sen sijaan on monia potentiaalisia lukijoita, jotka voivat oletettavasti sanoa siitä jotakin hyvin kiinnostavaa jostakin tietystä kulmasta. Mutta ajattelisin, että mitään kovin luotettavaa ”hyvyyden” tai ”laadun” mittaria ei ole olemassa. Olen tavallaan sen asian kanssa aika yksin.

Enkä nyt tarkoita, että Ihminen voi olla olisi jotenkin uraauurtavan ihmeellinen ja ainutlaatuisuudessaan koskematon. Tarkoitan, että… ja oikeastaan olen taas lipsahtamassa sille ladulle, jota on tarkoitus kulkea seuraavassa postauksessa.

Olen iloinen että Ihminen voi olla tuli julkaistua 9.4.2013, suomen kielen päivänä. Tämän teoksen julkaisu tuntuu merkityksellisemmältä kuin aikaisempien. Tunkeilija ja Subtanssi ovat mielestäni erinomaisia kirjoja kumpikin, ja vähän epävirallisemmat teokseni, SUPERHYPER ja sadellinen, tuulias sää, ovat mainioita kumpikin. Mutta tällä kertaa tunnen jotain erityistä. Ehkä kyse on siitä, että olen oivaltanut proosan olevan kirjallisuuden lajityypeistä kaikkein vapain ja tunnen nyt tuota vapautta.

Viikossa kirjoitettu pienoisromaanini SUPERHYPER on muuten tämän kirjan sisarteos, mikä paljastuu kansia vertailemallakin: molemmissa on käytetty samaa Veeti Nevalaisen erityisesti näitä teoksia varten tekemää piirrosta. Luulen että tätä kokonaisuutta täydentämään syntyy vielä SUPERHYPER 2.0. Ehkä vasta sen jälkeen kykenen sanomaan mitä nämä kuriöösit pikku kirjat ovat. Tai ehkä joku kertoo sen minulle jo ennen sitä.

Ihminen voi olla teoksen voi tilata täältä.
SUPERHYPERin voi tilata täältä.
sadellinen, tuulias sää on ilmaiseksi luettavissa täällä.
Subtanssin voi tilata täältä.
Tunkeilijan voi tilata täältä.

Mainokset

2 responses to “Ihminen voi olla, pienoisromaani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: