Jotkut parhaista ystävistäni ovat putkimiehiä

Näköjään joulukuussa on kiukuttanut. Tämä teksti on jäänyt jonnekin itsesensuurin suodatinpussiin homehtumaan, mutta tulkoon nyt julki. En viitsi hioa tai viimeistellä tätä sen kummemmin. Näkyköön kiukku ja keskeneräisyys.

Marko Hautala kirjoittaa:

Tüercke näkee saman toiston periaatteen ihmisen reaktioissa, myös kehittyneemmissä. Esimerkiksi uhrirituaali on hänen mukaansa luonnossa koettujen kauhujen kaikumaista toistamista: kollektiivista, esirationaalista ja vaistomaista ”huutamista” vasten verenhimoisen todellisuuden kasvoja. Uhrirituaalien universaalius tietysti puoltaa tätä näkemystä. Uhraaminen näyttää olevan primitiivisille ihmisyhteisöille yhtä refleksinomaista kuin aivastaminen yksilölle.

Tämä sekava referaatti ei tee oikeutta Tüercken alkutekstille, joka on sekä älyllisesti että tyylillisesti kutkuttava. Se tuntuu viittaavan johonkin ihmisluonnon esisanalliseen kokemukseen samalla tavalla kuin vaikkapa kauhukirjallisuus silloin harvoin, kun se on kelvollista.

Minulle Tüercken ajatukset toivat heti mieleen Torajyvät-romaanissani esiintyvän mörtiläislahkon erään erityispiirteen. Jostakin syystä halusin, että mörtiläisten rituaaleihin kuuluu ”merelle huutaminen”. En osannut selittää, miksi he niin tekevät, vaikka kustannustoimittaja minulta asiaa kysyikin. Tunsin kuitenkin, että tämä yksityiskohta oli romaanissa tärkeä. Tüercken tekstiä lukiessani tajusin, että tässä se selitys nyt tulee. Onneksi selittäminen onkin filosofien ja tieteentekijöiden tehtävä, ei kirjailijan.

Pitääkö kirjailijan kyetä selittämään jokainen kirjassaan ilmenevä asia? Pitääkö kustannustoimittajan?

Nykyisin yhäti henkilökeskeistyvässä kirjallisuuden brändikaanonissa kirjailijan odotetaan olevan avain teokselleen, varsinkin jos se on ”liian vaikea” tai siinä on jotakin käsittämätöntä tai selittämätöntä. Kirjailijalle esitetään kysymyksiä kuten ”mitä tällä tarkoitit” tai ”voisitko selittää”. Näkisin että ilmiö on sukua kirjailijan näkemiselle työläisenä. Kuten putkimiehen voi laittaa tilille jokaisesta tekemästään liitoksesta, kirjailijan on kyettävä vastaamaan jokaisesta tekemästään ratkaisusta. Kirjallisuutta ostetaan kuin makkaraa ja jos vastaan tulee outo sivumaku, kirjailijan on pystyttävä selittämään se niin että tyhminkin varmasti ymmärtää. Laatutakuu.

Tällöin unohdetaan se, että tyhminkin varmasti ymmärtäisi, jos ei yrittäisi liiaksi miettiä mitä se kirjoittaja oikein on mahtanut tarkoittaa, vaan ajattelisi että mitäköhän minä mahdan tarkoittaa kun tällä tavoin tämän tekstin luen.

Toiset tuohtuvat, jos heiltä kehdataan edes kysyä mitä ovat jollakin tekstillään tarkoittaneet, kun aivan yhtä hyvin kysymykseen voisi vastata avaamalla sitä, miksi kokee ettei voi vastata siihen.

Tunnen itseni tyhmäksi kirjoittaessani esiin tällaisia itsestäänselvyyksiä.

Mutta asia ei ole mielestäni ollenkaan yhdentekevä. Se, että Kirjailijaliitto ajaa tietynlaista kirjailijakuvaa korostamalla tiettyjä kirjailijuuden puolia ja jättämällä toiset huomioimatta, vaikuttaa asenteisiin. Jos esiintymispalkkioista tai lainauskorvauksista räksyttäminen koetaan kirjailijayhteisön kärkihankkeina, se edistää laatutakuukirjailijakuvaa. Ja se puolestaan kaventaa kirjailijoiden ajattelua. Mikäli kirjallisille teoille pyritään aina asettamaan jokin selkeästi määritelty taloudellinen vastinpari, syntyy odotuksia jotka näiden kirjallisten tekojen pitäisi täyttää. Että nyt kun on maksettu, niin rahoille vastinetta, or else… Ja niinpä me alamme täyttää näitä odotuksia.

Ehkä jostain samankaltaisesta ilmiöstä johtuu se, että runoilijat lukevat tekstejään live-esiintymisissä täsmälleen samalla tavalla kuin kuka tahansa lukisi niitä. On kehittynyt odotus siitä, miten runoja luetaan, miten runoja esitetään, ja niin jokainen esittää niitä täsmälleen samalla tavalla. (Ja sitten ihastellaan yhdessä, miten toi niin paljon näille runoille se, että kuuli kirjoittajan esittävän niitä aivan itse!) Mikään ei ole tympeämpää kuin geneerinen runoesitys. Ei, anteeksi. Mikään ei ole tympeämpää kuin geneerinen runoesitys jota runoilija yrittää värittää jollain ulkorunollisella. Tai hetkinen, vielä tympeämpää on se, kun runoilija kehystää geneerisen runoesityksensä jollakin ulkorunollisella tuodakseen siihen jotain uutta, mutta ei ymmärrä että on tullut vain kehystäneeksi geneerisen runoesityksen. Ehkä se johtuu siitä, että liian moni näkee esiintymistilaisuudet markkinointitilaisuuksina, eivätkä koe taiteellista kunnianhimoa niitä kohtaan. No, ehkäpä kirjoittelen näistä joskus erikseen. Ja siis poikkeuksia toki on.

Mitäs mä nyt olinkaan sanomassa…

Niin sitä, että kun käy edellä kuvaamallani tavalla, ja kirjailijat alkavat toteuttaa jotakin heille osoitettuja kaavoja, Kirjailijaliitto on toiminut sääntöjensä vastaisesti. Kun se on edistänyt toimillaan putkiasentajakirjailijakuvaa, se on kaventanut kirjailijakuvaa. Säännöissään liitto toteaa yhdeksi tehtäväkseen ”edistää suomalaista kirjallisuutta”. Ei sitä näin edistetä. Sen edistystä hidastetaan näillä toimilla, mutta joidenkin nykyisten toimijoiden asemaa näillä toimilla kieltämättä voidaan pönkittää.

Liitto käyttää keppihevosenaan edistämissään asioissa jo ties kuinka monetta vuotta sitä, että suomalaisten kirjailijoiden kirjailijantyöstään saamien ansioiden mediaani on vain 2000€. Tämä on mediaanin alapuolelle jäävien kirjailijoiden halveksuntaa, sillä liitto ei ole pannut tikkua ristiin näiden asemaa edistääkseen, mutta on kyllä valmis käyttämään heitä argumenttinaan neuvotellessaan parempia tuloja mediaanin yläpuolella oleville.

Mutta tämä nyt on ihan tyypillistä, yhdistystoimintaan liittyvää pikkupolitikointia. Onneksi tärkeät asiat tehdään aivan muualla.

P.S. Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis kirjoittaa: ”Lukukeskus, tärkeä instituutio, määrittää taksoillaan pitkälti esiintymispalkkioiden
tason niidenkin kohdalla, joita se ei välitä. Taksat ovat surkean pienet ja korotukset
2000-luvun taloudellisen kehityksen huomioon ottaen mitättömiä. Reipas korotus
olisi enemmän kuin paikallaan.”

http://www.lukukeskus.fi/vierailupalkkiot/

”VIERAILUT KOULUILLA TAI KOULUJEN JA KIRJASTOJEN YHTEISTYÖSSÄ

1. ESIINTYMISET LUOKISSA / RYHMISSÄ (enintään 50 oppilasta)

1 esiintyminen 220 e
2 esiintymistä 330 e
3 esiintymistä 440 e (ns. koko päivä)
2 päivää 680 e
3 päivää 935 e
4 päivää 1 055 e
5 päivää 1 155 e

2. ESIINTYMINEN AUDITORIOSSA (yli 50 oppilasta)

1 esiintyminen 330 e
2 esiintymistä 490 e
3 esiintymistä 660 e
2 päivää 980 e
3 päivää 1 310 e

Yksi esiintyminen saa keskusteluineen kestää korkeintaan kaksi tuntia.

3. YHDISTELMÄT (isot ja pienet ryhmät)

2 esiintymistä, iso ja pieni ryhmä, 440 e
3 esiintymistä, isot ja pienet ryhmät, 550 e
2 päivää 830 e
3 päivää 1120 e
Esimerkkejä:
1 esiintyminen auditoriossa 330 e ja 1 esiintyminen luokassa/ ryhmässä 110 e, yhteensä 440 e
1 esiintyminen auditoriossa 330 e ja 2 esiintymistä luokissa 220 e, yhteensä 550 e (ns. koko päivä)”

KIRJASTOTILAISUUDET, KULTTUURIYHDISTYKSET yms.

1 esiintyminen 220 e

KIRJOITTAJAKURSSIEN OHJAUSTYÖ

1. kurssipäivä 440 e
2. kurssipäivä 345 e
3. kurssipäivä 270 e
Opetukseen sisältyvät luennot à 115 e

ERITYISTÄ VALMISTELUA EDELLYTTÄVÄ ESIINTYMINEN

Tietty teema, asiantuntijaseminaarit, min. 260 e.”

Mainokset

One response to “Jotkut parhaista ystävistäni ovat putkimiehiä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: